WEBP, joko sen aika on vihdoin? Heikkoudet ja sudenkuopat suomeksi.

Kun näyttävien nettisivujen nopea latautuminen on tänä mobiilikeskeisenä aikakautena prioriteetti, löytää usein optimointitapoja etsiessään moderneja, toimiviksi todettuja tai muuten käyttökelpoisia ratkaisuja, mutta joiden käyttöönottamiselle tyypillinen este on rajoittunut selaintuki tai vaikea/kömpelö sovellettavuus. Vuosikymmeniä jo hallinneiden JPEG- ja PNG-kuvatiedostomuotojen korvaajiksi tarkoitettu WEBP on ollut olemassa jo melko pitkään, mutta alkaa vakiinnuttaa asemansa vasta nyt. Samanlainen kamppailu käytiin itse asiassa videotiedostomuotojenkin kanssa vasta viitisen vuotta takaperin, jonka voittajaksi tuli lopulta MP4.

Epätasalaatuisten mobiiliyhteyksien varassa oleville päätelaitteille WEBP on lähtökohtaisesti tervetullut kuvatiedostoformaatti. Tuki löytyy käytetyimmistä nykyselaimista sekä kuvankäsittely- ja -katseluohjelmista, joskin Edgen hiekkalaatikkomoodille korjausta ei ole vieläkään eikä jostain syystä Safarilla lainkaan.

Lisäksi on muutama muukin asia, joista kuvanlaadusta välittävien kannattaa tietää; tärkeimmät tekijät liittyvätkin itse kuvatiedostomuodon ominaisuuksiin ja sen koodekkiin/työkaluihin. Oletetaan, että koneellasi on paljon kuvatiedostoja, jotka mieluusti haluaisit jatkossa vievän vähemmän tilaa. Googlen omilta sivuilta voit ladata itse muuntimen, jolla voit suorittaa kuvamuunnokset automatisoidusti komentoriviparametrein.

Lyhyesti: häviötön tallennusmuoto kelpaa täysin PNG:n korvaajaksi (vie vähemmän tallennustilaa), kunhan vain muistaa komentorivillä käyttää -exact -kytkintä, joka säilyttää häviöttömänä myös läpinäkyvyyden, mikäli alkuperäisellä kuvalla sellaista on. Mielestäni kytkimen olemassa olo on täysin tarpeeton ja pitäisi olla oletuksena jo -lossless:iä käytettäessä; jos haluan tallentaa kuvan häviöttömänä niin TOTTA KAI myös läpinäkyvyyden tulee häviöttömästi vastata alkuperäistä. Toivottavasti cwebp-enkooderin tulevissa versioissa tämän huomioiminen erikseen muuttuu oletusarvoin tarpeettomaksi, kun kuvaformaatin suosio lopulta laajenee JPG:n ja PNG:n tasolle.

Toisena WebP:n ongelmana on sen hitaus suuria kuvia käytettäessä. Varsinkin selaimessa kun vaihtaa välilehteä, suuret hienot taustakuvat lävähtävät vilkkuen esille. Minkä voittaa kaistanleveydessä (tiedostokoossa), sen häviää laskentanopeudessa.

Häviöllisellä puolella WebP:n ongelmakohdaksi sitten löysin alhaisemman väritarkkuuden kuin mihin JPG kykenee. Varsinkin punainen suttaantuu kirkkaita sävyjä vasten herkästi, ellei JPG:ssä käytä 4:4:4 subsamplausta, ja WebP:ssä tätä ei edes tarjota vaan se on aina 4:2:0, joka alentaa chroma-tarkkuuden neljäsosaan ja on toki pakkaustehokkuudessa eduksi. Jos siis tarpeesi/kompromissisi on häviöllinen tallennusmuoto kuvan nopeaksi latautumiseksi – kuten suunnilleen kaikissa verkkojulkaistavissa valokuvissa – mutta värit ovat kriittisiä, valitse JPG-tiedostomuoto. WebP:llä on kuitenkin paikkansa väritarkkuudeltaan vähemmän kriittisille fiilistelykuville. Lisäksi hieman suurempi­tarkkuuksisemmalla kuvalla väritarkkuushävikkiä voi yrittää kompensoida.

Todellinen happotesti tuleekin vastaan, kun kuvassa on tekstiä ties minkälaisia taustoja vasten (esimerkki alla). WebP-enkooderi tarjoaa valmiiksi profiileja, joista voi poimia vastineen joka parhaiten kuvailee kuvatiedoston sisältöä ja näin pyritään löytämään paras pakkausalgoritmi, joka vaikuttaa kuvan laatuun vähiten. Oheisella esimerkkitestikuvalla (kun laatutaso molemmissa esim. 80%) teksti on WEBP:llä aavistuksen vaikeammin luettavissa kuin JPG:llä (tekstiä häviää osittain taustaan) ja liukuvärit palikoituvat, joskin toki vähempikohinaisen WEBP-version mieluummin tulostaisin seinälle (tai taustakuvaksi) kuin JPG-version. Riippuen siis kuvan kokonaissisällöstä tällaisten lopputulos on arvioitava tapauskohtaisesti. Kannattaakin komentoriviteitse generoida kaikki profiilit/variaatiot lennossa peräjälkeen, ja arvioida kutakin versiota vertailemalla paras tarpeisiisi: onko kuvatiedoston tärkeimpänä kriteerinä (liuku-)värien eheys, tekstin luettavuus/suttaantumattomuus taustaan, tietty yksityiskohta (esim. kasvot, logo tai esine kuvassa), ja nämä sitten suhteuttaa kunkin kuvaversion vaatimaan tilantarpeeseen – varsinkin kun verkkosivuston etusivua suunnittelet tai muuta sellaista tärkeää osaa, joka kohderyhmällesi esiintyy usein ja samalla palvelinkustannusten säästämiseksi ja/tai parhaan latausnopeuden saavuttamiseksi kuvan ei tulisi viedä enempää kapasiteettia kuin on välttämätöntä.

Yhteenvetona: WEBP on kuvaformaattina periaatteessa kypsä, ja myös nykyiset HTML5-selaimet periaatteessa kykenevät valitsemaan automaattisesti sopivimman kuvatiedostoversion (srcset-attribuutilla joko <img> tai <source> -tagissa) samaan tapaan kuin videolle ja audiolle on vuosikaudet jo tehty. Kahden maailman yleisimmän työpöytäkäyttöjärjestelmän mukana tulevien selainten kompurointi tämän nimenomaisen tiedostoformaatin kanssa on kuitenkin todella valitettavaa ja taitaa tällä hetkellä olla merkittävin este formaatin lopulliselle yleistymiselle, mutta jäänee aivan lähivuosina historiaan kun Edge siirtyy käyttämään samaa koneistoa kuin itse kuvaformaatin kehittäneen Googlen Chrome-selain; uusi Edge on tätä kirjoitettaessa jo beta-vaiheessa ja saatavilla myös Mac OS X:lle.

EDIT 2020: Pöh, juuri kun WebP nyt sitten vihdoin tuli Edgelle ja Safarille, uhkaakin se jäädä tilapäiseksi väliinputoajaksi, kun uusi AVIF tekee tuloaan paljon yleishyödyllisempänä kuvaformaattina värit säilyttävän 4:4:4 subsamplauksen, HDR:n ja muutenkin joustavampien väriavaruuksien ansiosta. Toiselle ääripäälle eli indeksoiduille väripaleteille se ei kuitenkaan pärjää, kun puhutaan vain muutamia värejä sisältävistä ikoneista tai logoista – PNG ja SVG säilyvät niiden vahvoina edustajina vielä pitkään, eikä vanhassa GIF:ssäkään ole mitään hävettävää.

Permanenttitussi lähtee ruokaöljyllä

Ajattelinpa jakaa teille tällaisen pienen knoppitiedon, kun huomasin permanenttitussikirjoituksessa pienen kuluman jollaista ei pitäisi olla. Päättelin että se voi tulla vain yhdestä asiasta, ja tässä kokeen tulos. Enää ei näköjään tarvitse myrkyllisiä tärpättejä tussijälkien putsaamiseen, kun peruselintarvikkeilla hoituu sama!

Säädä PC virtapihimmäksi ja voita KUUKAUDEN ILMAISET SÄHKÖT

Videosta How NOT To Overclock inspiroituneena ja vertailemalla vaikutus­mahdollisuuksia omiin PC-käyttötottumuksiini, aloin pohtimaan täysin päinvastaista skenaariota eli kuinka alentaa tietokoneen tehontarvetta ja saada sen kuluttamat watit hyödynnettyä parhaiten (mainittakoonkin, että joutokäynti tulee lisäksi käytettyä World Community Grid -tutkimusprojektin hyväksi). Lopputuloksena onnistuin vähentämään prosessorin lämmöntuottoa 60°C:stä 50°C:een alentamalla prosessorin jännitettä 1,2V → 1,05V, mikä on siis hurjat 12,5% säästöä. 12 kuukaudelle jaettuna tämä vastaa 1,5 kuukauden prosessori­käyttöaikaa vuodessa, mikä aikaisemmin oli siis silkkaa hukkalämpöä.

Jos kiinnostuit ja haluat mukaan näihin ilmastotalkoisiin tekemällä perässä, tarvitset nämä aloittaaksesi (aiempi kokemus oman tietokoneen kasaamisesta on erittäin suotavaa):

1. Ylikellotettava emolevy. Mikäli koneessasi ei sellaista ole, voit lopettaa artikkelin lukemisen tähän. Varmista, että seuraavassa hankkimassasi koneessa on tämä ominaisuus tarvittavia säätöjä varten; se myös pidentää koneen elinikää siinä vaiheessa, kun nopeuslisäys tulee myöhempinä vuosina joka tapauksessa tarpeeseen.
2. Varmuuskopiot. On täysin mahdollista, että jokin menee todella pahasti ja niin peruuttamattomasti pieleen, ettet saa konettasi enää lainkaan eloon. Tällainen saattaa olla esimerkiksi kirjoitusvirhe asetuksissa 5,100V tai 1,500V joilla koneen saa todella nopeasti rikki, vaikka tarkoitit syöttää 1,050V; tai vaikkapa bugi emolevyn ohjelmistossa, ettei se osaa palauttaa itseään enää toimivaan tilaan. Uusin BIOS tai UEFI on tästä syystä suositeltavaa, usein se antaa myös valikkoihin uusia säätöasetuksia, joita ei aikaisemmin ollut olemassa.
3. Toissijainen laite, jossa on kelvollinen Internet-selain ohjeiden ja vinkkien etsimistä varten juuri omalle tietokonekokoonpanollesi sillä aikaa, kun se ei ole käytössä. Eri prosessorit ja muistityypit toimivat kukin omilla jännitealueillaan, joilla ne on suunniteltu toimimaan; myös emolevyjen asetustavoissa ja nimityksissä on eroja.
4. Emolevyn käyttöohje. Varmista, että osaat resetoida emolevyn tehdasasetuksiinsa ja löytänyt ohjekirjasta, mistä se tehdään. 99% varmasti joudut tekemään sen ainakin kerran: ero toimivan, epävakaan ja täysin toimimattoman järjestelmän välillä liikkuu jopa volttien tuhannesosissa.
5. Muistiinpanovälineet viimeksi toimivien asetusten ja testihavaintojen kirjaamiseksi.
6. Testiohjelmia ladattuna ja asennettuna, esim.:
   • Prime95 (testausohjeet)
   • MemTest86
   • Cinebench
   • 3dMark
   • CPU-Z
   • phoronix-test-suite
   • Psensor
   • Intel® XTU (tai emolevyn/muun prosessorivalmistajan vastaava testaus-/valvontatyökalu).

Kun olet valmis aloittamaan, irrota kone netistä asetusmuutosten ja ensimmäisten testien ajaksi, jottei kone kaadu juuri kesken automaattisten päivitysasennusten tai vastaavien itsehuoltotoimenpiteiden, potentiaalisesti korruptoiden tietokoneen asetuksia ja rikoten käyttöjärjestelmän. Varmuudeksi voit Windowsissa sammuttaa tilapäisesti järjestelmäpalvelut Windows Update ja Superfetch / SysMain, jos vaikka tarvitsetkin nettiä välillä.

Aloita keräämällä tiedot tietokoneesi nykytilasta, jotta on jotain mihin verrata säätöjen vaikutusta: CPU:n lämpötila, jännitetaso (vCORE) ja koko tietokoneen sähkönkulutus joutokäynnillä sekä prosessorikuormituksessa. Itselläni nämä olivat 60°C, 1,2V ja 50/115W, viritysten jälkeen 50°C, 1,050V ja 60/95W. Joutokulutus voi siis todellakin automaattisesta virranhallinnasta manuaaliseen siirtyessä nousta jonkin verran, mutta kuormituskulutus laskea (tähän voi yrittää vaikuttaa Voltage Offset -asetuksella, mutta itselläni se ei näyttänyt tekevän mitään).

Ennen jännitteisiin koskemista aloita muutokset aluksi alikellottamalla; hieman hitaammin toimivalle koneelle pystyy tekemään paljon reilumman jännitepudotuksen kuin koneelle, joka pyrkii toimimaan mahdollisimman nopeasti. Mikäli koneellasi ei ole vielä paljon ikää, 5 % nopeusvähennys ei todennäköisesti vaikuta päivittäiseen käyttöösi millään tavalla. Esimerkiksi oma Intel i7-6700K aleni sujuvasti 4 GHz:stä 3,8:aan pelkästään CPU-kerrointa/ratiota säätämällä (kokonaisnopeus = base clock * ratio; base clockiin ei yleensä aloittelijan kannata koskea).

Seuraava tavoite on sitten kokeilemalla hakea alin vCORE-jännite, jolla kone ylipäätänsä suostuu vielä käynnistymään. Vähennä BIOSin/UEFIn asetuksista tätä reippaasti noin 10% kerrallaan, tallentaen ja käynnistäen kone uudelleen jokaisen muutoskerran jälkeen. Kun kone ei enää käynnisty normaalisti viimeistään parin minuutin odottelun jälkeen, palaa viimeksi toimivaan tilaan (tarvittaessa resetoimalla emolevy) ja muuta arvoa pienemmissä annoksissa kerrallaan, kunnes löydät oikean jännitetason käynnistyvän ja käynnistymättömän välillä.

Seuraavaksi selvitetään paljonko jännitettä tarvitsee nostaa takaisinpäin, jotta kone selviytyy riittävän vakaasti erilaisista sitä kohtaavista käyttökuormista. Tärkeää on ymmärtää, että erilaiset sovellukset kuormittavat järjestelmää eri tavoin, kuin myös eri sovellusten yhtäaikainen käyttö, joten testaus kannattaa tehdä monipuolisesti ja riittävillä toistoilla. Testaamattomasta järjestelmästä oireet vaihtelevat pitkällä aikavälillä (jopa tuntien viiveellä) satunnaisista ohjelmien kaatuiluista hiiren ja ikkunoiden hyppelyyn ja muihin selittämättömiin ilmiöihin. Syntyy vaikutelma, että koneessa jyllää haittaohjelma, eikä skannaukset löydä mitään epäilyttävää. Pahimmillaan tämä johtaakin varmasti tärkeiden tiedostojesi rikkoontumiseen ennemmin tai myöhemmin.

Jännitteenosto asteittain ja testaushavainnot. Jokainen nosto parantaa luotettavuutta eksponentiaalisesti; vierekkäin näytteisiin perustuva kaavio lineaarisella sekä logaritmisella asteikolla.

Aloita testiohjelmien ajo yksi kerrallaan ja nosta jännitettä pykälä kerrallaan ylöspäin kunnes mikään testiohjelmista ei enää jumita, kaada konetta tai raportoi virheistä. Prime95 ja MemTest86 testit voi jättää rullaamaan yön yli. Aja sitten useampi testiohjelma samanaikaisesti, jolla saat koneen kilpailemaan resursseistaan, ainakin itselläni tämä tuotti vielä pari virhettä. Lopuksi käytä konetta normaaliin tapaan ei-kriittisiin tehtäviin muutaman päivän ajan samalla, kun kuormitustesti(t) pyörivät taustalla. Kun mitään poikkeavaa ei enää ilmene, nosta jännitettä lopuksi vielä pari pykälää ylöspäin varmuuspuskuriksi (esim. 1,035V → 1,050V) ja homma on valmis. Mittaa sähkönkulutus ja ole ylpeä saavutuksestasi.

Halutessasi voit tehdä vastaavat temput RAM-muistille säästääksesi pari wattia extraa.

Hyvää uutta vuotta 2011

2010 oli minulle hieno vuosi. Pian koulusta valmistumisen jälkeen sain alkuvuodesta alan töitä, kesällä päivitin PC:ni pelimyllyksi ja loppuvuodeksi kertyi vähän joulupukkirahaa.

Työ on pitänyt minut niin kiireisenä, ettei ehdi kuulumisiakaan kirjoitella vanhoille tutuille saatikka sitten tänne blogiin. Onneksi en ole perheellinen, muuten menettäisin senkin vähäisen vapaa-ajan, mikä minulle jäisi työmatkojen, syömisen ja nukkumisen jälkeen. Työssä on kuitenkin kivaa, tykkään tehdä asioita. On tosi palkitsevaa kun saa jotain valmista, osaaminen kehittyy, firma kasvaa ja asiakaskin on tyytyväinen. Hymynaamat sille!

simo-niko siirtyi WordPressiin

Microsoftin pakotteesta siirsin blogini Spaces-tilasta tänään tänne WordPressille. Ymmärtääkseni mesekaverini saavat jatkossakin tiedon uusista kuulumisista kuten ennenkin – sikäli kun minulla mitään kuulumisia ylipäätänsä on :). Kunhan jotain mistä tekee mieli silloin tällöin kirjoittaa.

Säätelen artikkelien ulkoasua vielä tässä lähipäivinä jotta vanhatkin kirjoitukset ilmaisisivat itseään tarkoituksenmukaisella tavalla. Tai ainakin lähemmäs sitä mitä ne olivat alkuperäisellä kirjoitushetkellä. Noh, tällaisia migraatiot aina ovat.

Itä-Espoo tutuksi 5 päivässä

Näin pimeiden talvi-iltojen valjettua avautui mahdollisuus tutustua uuden työpaikkani lähiympäristöön. Asetin tavoitteekseni oppia tuntemaan tienoot viidessä päivässä kiertelemällä itäisen Espoon maita ja mantuja työpäivien jälkeen noin 30 minuutin ajan, ottamalla kuvia ja bongaamalla palveluita ja muita hyödyllisiä ja kiinnostavia kohteita ennen bussilla kotiinlähtöä. Apunani tärkeiden paikkojen paikantamisessa käytin kevyen liikenteen reittiopasta.

 

1. päivä

Aloitin seikkailun penkomalla läpikotaisin Keilarannan. Räntää pyrytti ja vieläpä suhteellisen voimakkaalla tuulella. Ohimenneet lenkkeilijät ovat olleet itseäni fiksumpia ja käyttäneet paksumpia pipoja kuin mitä itselläni oli.

 

Ensimmäisenä löytynyt Life Science Center herätti huomiota jo pelkällä nimellään ("Elämätiedekeskus"?). Kotisivujensa mukaan se tarjoaa kiinteistön käyttäjäpalveluita, kuten pitopalveluita, sisustusta ja pyykinpesua sekä toimisto- ja aulapalveluita. Lisäksi sieltä voi varata auditorion ja saunan.

Samalta kadulta löytyi Microsoftin toimisto. Uskomaton yhteensattuma, sillä työpaikkani sattuu olemaan Microsoft-kumppani. Jos nyt joskus jotain tarvetta tulee asioida tuossa maailman merkittävimmässä ohjelmistotalossa, niin eipähän tarvitse lennellä jenkkilään saakka.

Tein suunnitellusta reitistä pienen poikkeaman sivukujalle ja kiipesin sinne tehdylle lumikasalle. Siitä aukesi huima näky Keilalahdelle. Valitettavasti ahtaalla teleobjektiivilla varustettu kamerakuva ei pysty välittämään sitä joka suuntaan aukeavaa ympäristöä ja fiilistä, joka siellä vallitsi.

Jatkoin vielä hieman pidemmälle. Kolmeen suuntaan haarautuvan kevyen liikenteen risteystä koristi kevyen liikenteen kieltävä liikennemerkki. Liekö merkki varastettu jostakin ja tökätty sitten pilanpäiten juuri siihen, sillä minä näen tuossa vain vähän metsää, jonne ei muutenkaan olisi mitään mieltä mennä.

 

2. päivä

Kohti teekkarikylää. Nimi ei pettänyt, ympärillä todellakin liikuskeli muutamia opiskelijoiden näköisiä sällejä pinkeissä haalareissaan ja lumessa leikkimässä. Reittiopas oli bongannut sieltäpäin puolestani spotteja, joissa ehkä kannattaisi käydä: venekerhon ja kaksi vierekkäin olevaa ulkoilukenttää, joista toinen oli käyntihetkelläni tekojääkenttä + koripallokenttä ja toinen yleisurheilukenttä.

 

  

Tässä vielä näkymä Karhusaarentielle.

 

3. päivä

Seuraavaksi lähimmät mestat luvattiin löytyvän Lehtisaaresta. Virallisesti se on Helsingin aluetta, mutta jos joskus tänne muuttaisin niin kyllä varmaan täälläkin päin viihtyisin. Ainakin se olisi kävelymatkan päässä työpaikaltani.

Ensimmäinen löydetty "ulkoilualue" oli koripallotelineen näköinen häkkyrä yksityisalueen takapihalla eikä se vaikuttanut muutenkaan olleen kovin ahkerassa talvikäytössä. Kuusisaarentien toisella puolen oli puolestaan ahdettuna samalle tontille kirkko ja triplakoulu (Munkkiniemen ala-aste, Lehtisaaren sivukoulu ja esikoulu). Vieressä sijaitsee luonnollisesti lasten leikkipiha, josta yksi elementti on aivan kappelin edustalla.

 

Kartan mukaan aivan tien toisella puolella olisi vielä joku aarre, mutta en ehtinyt löytää sitä ennen kotiinpaluubussin tuloa. Löytämistä hankaloitti odottamaton maaston jyrkkä muutos pystysuunnassa, josta havainnollistavana osoituksena portaat. Varmaan jossain tuolla puiden seassa mäen takana se juttu olisi ollut.

 

4. päivä

Kun kysyin Googlelta, missä olisi lähin pankkiautomaatti, se antoi vastaukseksi kuuden kilometrin päässä sijaitsevan Kampin. Tylyä. Onneksi ystävälliset kollegani tunsivat maastoa vähän paremmin ja selvisi, että ainakin Otaniemen kauppakeskus olisi vähän reilumpi vaihtoehto.

Pääkaupunkiseudun mittapuulla vaatimattoman kokoinen ostari vetää sisäänsä Alepan, R-kioskin, parturin ja apteekin. Viereisessä rakennuksessa palvelee lisäksi Posti ja kirjakauppa. Erikoisuutena aivan parkkipaikan nurkilla lymyilee monipuolista ruokaa tarjoava grillikioski, joka on auki lounasaikaan sekä illalla kuuden jälkeen.

Otaniemi on aivan teekkarikylän naapuriseutua. Heti horisontissa näkyykin Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu (TKK), kirjasto ja näiden edustalla Alvarin aukio. Nippelitietona mainittakoon, että MikroBitti-lehti suorittaa äänimittauksiaan juuri TKK:n nurkilla.

  

Matkalla bussipysäkille löytyi auto umpilumessa.

 

5. päivä

Seuraava kohteeni, Tapiola, oli jo niin pitkän matkan päässä, että varaamani puolituntinen kuluisi jo pelkästään sinne kävelemiseksi. Joten avuksi bussi. Eikä maksanut mitään kun oli jo kausilippu seudulle. Tähän tuntuisi hyvältä päättää tutustumiskierrokseni Itä-Espooseen.

 

Bussista noustuani vastassa oli Stockmann ja se luki kolmen metrin päässä kissankokoisin kirjaimin. Kiinteistön sisätiloissa joka toinen ovi oli sisäänpääsy Stokkaan, mutta oli siellä myöskin takeaway-ruokaloita, parturia ja kosmetiikkaa. Eteläpäädyssä ulko-oven tuolla puolen sijaitsi työväenopisto.

 

Harmillisesti en saanut millään paikannettua itseäni kartalta, minkä seurauksena kaikki etukäteen spotatut paikat jäivät löytämättä. Olin epähuomiossa tulostanut kartan liian suurelta alueelta, jolloin kaikki kadunnimet eivät näkyneet. Harhaillessani jossakin lenkkipolulla ohimennen silmiini osui historiallinen ilmatorjuntatykki (käytössä 1944) sekä pankki- ja vakuutusyhtiö, jonka nimi oli osuvasti Tapiola.

 

 

Johtopäätös

Itä-Espoo on maantieteelliseen sijaintiin nähden rauhallisen ja viihtyisän oloinen alue, ja onkin suurelta osin asuinaluetta. Ulkoilualueissa löytyy ja joukkoliikenne sujuu melkein joka kolkkaan.

Tästä ei kaapeli parane

Ostin juuri 6-pinnisen FireWire-kaapelin, jossa on valmiiksi 4-pinninen adapteri molemmissa päissä.

Tämä valmispaketti mahdollistaa DV-kameran kytkemisen sekä videonauhuriin että tietokoneeseen ja mahdollistaa lisäksi sellaiset kytkennät, joissa laitteet vaativat 6-pinnisen johdon molemmista päistään (esim. ulkoinen äänikortti). Yhdistelmä on ylivoimainen komerotilan säästäjä erilliskaapeleihin verrattuna ja rahansäästäjä erillisadaptereihin verrattuna. Tätä Vivancon kaapelia saa Tarjoustalosta kympillä ja kuuden kuukauden takuulla. Tästä ei FireWire-kaapeli voi enää parantua. Ottakaahan USB-kaapelivalmistajat mallia.

Insinöörityö

Hain inssityöni tänään sitomosta. Työn lopullinen nimi on nyt sitten SVG-vektorigrafiikan soveltuvuus selainpeleihin ja se on piakkoin lainattavissa koulumme kirjastosta (Bulevardi 29A) sekä ladattavissa Theseus-verkkokirjastosta PDF-tiedostona. Työssä otettiin selvää, kuinka tietokonepeleille tyypilliset ominaisuudet ovat toteutettavissa Skaalautuvalla VektoriGrafiikalla tämän päivän Internet-selaimille. Mikäli olet yhtään koskaan tutustunut nettisivuissa käytettävään HTML-kieleen, tämän opuksen luettuasi osaat tehdä toimivia ja monipuolisia nettipelejä SVG:llä.

EDIT 24.11.2009
Työ on nyt rekisteröity pysyvään osoitteeseen
http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-200911135403.

Kaksipalainen palapeli

No nyt meilläkin on sellainen. Laatikkoon on merkitty vähimmäisikäsuositukseksi neljä vuotta ja kokoajien määräksi ainakin kaksi ihmistä. Mahtaa heikompaa hirvittää.

Esko Unohtumaton näyttää mallia.

”80286-mikrot ovat noin 3..6 kertaa nopeampia kuin tavalliset perus-PC:t”

Jos tietokirjallisuus sattuu joskus kiinnostamaan, kannattaa ehdottomasti tehdä vilkaisu kirjaston poistolaariin. Ne kirjat kun eivät maksa mitään eikä palautuksestakaan tarvitse murehtia. Oman koulun kirjastoni tarjosi tänään vanhentuneista, fyysisesti kuluneista yms. teoksista vinon pinon poisvietävää. Joten ei muuta kuin selkämyksiä ihastelemaan ja kokeilemaan mitä silmiin tarttuu. Vähän kuin kirpputorilla olisi.

 

Ensimmäisenä repunpohjalle upposi Tietämisen taidot (Jaana Venkula, 1988). Kyseessä on yksinomaan korkeakoulu-/yliopisto-opiskelijoille tarkoitettu filosofinen, erilaisen tiedon hallinnan harjoittamiseen pyrkivä opas. Näin lähellä valmistumistani kirjan aihepiiri tuli vähän myöhässä, mutta ehkä voin vielä löytää sieltä asioita, joita en ole tullut aiemmin ajatelleeksi. Kirja alkaa sieluttomasti Aristoteleen sitaatilla.

 

Mukaan tuli myös Introduction to Computer Graphics (James D. Foley ja muut, 1994), joka on "johdannoksi" melkoinen tiiliskivi (557 sivua). SVG-grafiikkaan liittyvä opinnäytetyöni on kaivannut kipeästi lähdeluetteloon painettua kirjallisuutta ja tämä sopi siihen paremmin kuin porkkananenä lumiukkoon. Kirja kertoo muun muassa rasteroinnin ja antialisoinnin lisäksi realistisen 3D-grafiikan salat, joten tästä riittää potkua myös pitkälle tulevaisuuteen. Jopa NVIDIA suosittelee tätä teosta.

 

Poistolaaripäivän parhaat naurut antoi Petteri Järvisen (1993) PC-käyttäjän käsikirja – DOS 6.0:

"80286-mikrot ovat noin 3..6 kertaa nopeampia kuin tavalliset perus-PC:t" (s. 24). On tainnut perus-PC:n käsite vähän muuttua vuosien varrella. 😀 Vaikken tätä opusta vienyt kotiin, DOS kuusi kiinnosti sillä hetkellä lähinnä nostalgian takia. Monet 90-luvun tietokonepeleistä ovat mielestäni vieläkin parhaita, niistä mainittakoon Stunt (jossa voi rakentaa omia ratoja), Descent ja Death Rally. Niissä on sitä jotain.